Kumous on olemassa, jotta moniosaajilla olisi unelmiensa uramahdollisuudet.

Kiitos loistavasta koulutuskokonaisuudesta. Koulutus oli ajatuksia herättävä, asiat esitettiin mielenkiintoisesti ja mukaansa tempaavalla tavalla. Vuorovaikutus kuulijoihin oli esimerkillistä. Paras verkkokoulutus mihin olen osallistunut! Kumous on mahtava!
— Kumouksen koulutukseen osallistuja
Olemme Speciassa tehneet Kumouksen kanssa koulutusyhteistyötä ja Kumous on tuottanut meille vertaismentorointiohjelman sisällön. Yhteistyö on ollut huikean hauskaa, antoisaa ja tuloksekasta. Osallistujapalaute on ollut ylistävää ja yhteistyökumppanin näkökulmasta kaikki on hoitunut sovitusti sekä timanttisella laadulla ja tyylillä.
— Hanna-Mari Koski, palvelupäällikkö, Specia ry
Alustukset ovat olleet loistavia ja itseä puhuttelevia sekä ajan hermolla. Olen saanut jo niistä valtavasti rohkaisua ja tukea, eikä oma urapolku enää näyttäydy niin sekavana tai hävettävänä
asiana, päinvastoin. Olen todella onnellinen, että pääsin ohjelmaan mukaan ja tyytyväinen siihen, mitä jo tähän mennessä ollaan saatu aikaan. Oma terapeuttinikin kommentoi, että minun puheista kuulee, että mentorointiohjelmalla on ollut positiivinen vaikutus minuun.
— Kumouksen TAKU ry:lle tuottaman mentorointiohjelman osallistuja
Erityisen mieleenpainuvia olivat
Uranautin kysymykset, jotka todella
haastoivat ajattelemaan omaa uraa ja
elämää syvällisesti. Mikään toinen
palvelu ei ole tässä samalla tavalla onnistunut.
— Kumouksen TE-toimistolle tuottaman Uranautti-valmennuksen osallistuja
Huh, tänään ja eilen työhaastattelussa! Täytyy sanoa, että paljon paremmin menee Kumouksen vinkeillä. Muutaman aiemman (muka helpon) haastattelun jälkeen jäi olo, etten saanut kerrotuksi mitään tärkeitä juttuja. Checklist toi tarvittavaa itsevarmuutta ja tunteen, että on hyvin valmistautunut. Haastattelussa ei sitten tarvinnut jännittää mitä seuraavaksi tulee vaan pystyin keskittymään ja olemaan läsnä tilanteessa. Ja todellakin, lähes kaikki listan kysymykset esitettiin pienillä variaatioilla.
— Kumouksen työhaastattelu checklistin ladannut
Tuntui, että minusta välitetään ja minulle
halutaan hyvää. Ihana kun yksilöllisyyteni otettiin tosi hyvin huomioon. Valmentaja antoi valtavasti tämän hetkistä tietoa työn
hakemisesta ja siihen vaikuttavista asioista. Sain häneltä hyviä ohjeita ja tsemppausta myös työhaastatteluun varten. Ilman valmentajan apua minulla ei olisi tätä työpaikkaa!
— Kumouksen urasparrauksen osallistuja