Perhevapaaseen on nyt tuhannen taalan mahdollisuus

Blogikirjoitus on julkaistu alunperin Kauppalehden Viivan alla -blogissa

Kirjoitan tätä samalla kun sylissäni tuhisee pieni nyytti, perheemme kuusiviikkoinen uusi tulokas. Vaikka odotin tätä uutta elämänvaihetta innolla, minua myös jännitti kovasti – olihan elämäni muuttumassa perustavanlaatuisella tavalla.

Viime syksynä lapsiin ja perheisiin liittyvää hoivaa uudistettiin. Tälle perhevapaauudistukselle on soviteltu isoja saappaita työelämän ja perheiden hoivan tasa-arvoistamiseksi.

Aikaisemmassa järjestelmässä miesten osuus korvatuista vanhempainpäivärahapäivistä oli ainoastaan 11 prosenttia. Naiset käyttivät vanhempien kesken jaettavista vapaista huimat 96 prosenttia. Muihin pohjoismaihin verrattuna suomalaiset isät ovat olleet jonon hännillä vapaiden käytön suhteen.

Nykyisessä järjestelmässä tietty osuus päivistä on korvamerkitty molemmille vanhemmille ja ainoastaan osan näistä voi antaa toiselle vanhemmalle. Käytännössä perhe menettää päiviä, jos molemmat vanhemmat eivät käytä omia osuuksiaan.

Perhevapaauudistus on tuhannen taalan mahdollisuus

Säännöllisin väliajoin ilmestyy lehtijuttuja siitä, mitä ihmiset katuvat kuolinvuoteellaan. Näissä raflaavissa jutuissa toistuu aina muutama pohdinta: olisinpa viettänyt enemmän aikaa perheeni kanssa ja miksi tein niin paljon töitä. Jälkimmäinen on itsellenikin hieman kiperä, koska olen ollut niin onnekas, että saan tehdä sellaisia duuneja, joiden tekemisestä enimmäkseen pidän kovasti. Tasapainon löytäminen voi siten olla vaikeaa. Tästä huolimatta, voin paljon paremmin kun elämäni palikat ovat tasapainossa ja toisaalta nautin myös kovasti vapaa-ajastani.

Tietämättä tarkemmin kuolinvuoteellaan katuvien sukupuolta, asiaa voisi silti tarkastella myös tästä näkökulmasta: uusi perhevapaauudistus tarjoaa nyt tuhannen taalan mahdollisuuden molemmille vanhemmille viettää aikaa oman jälkikasvunsa kanssa ja samalla tehdä, ainakin hetkellisesti, vähemmän töitä. Kuten eräs mainos tässä taannoin muistutti, niin on totta, että yöheräämisiä on enemmän kuin kukaan haluaa ja arki voi olla hetkittäin eritteiden täyttämää. Työmahdollisuuksia voi mennä sivu suun ja niin edelleen. Ja kuten tiedämme, tämä on ollut arkea äideille tähän mennessä.

Muuttuvatko asenteet hoiva-alaa kohtaan?

Yösyötöistä väsyneet aivoni ovat jo laukalla kun mietin, voisiko tällä molempien vanhempien kotiin jäämisellä olla vaikutusta myös siihen, miten laajemmin yhteiskunnassa arvostamme hoiva-alaa. Pohdiskelen tätä systeemin tasolla, en yksittäisten henkilöiden näkökulmasta. Muuttuisivatko asenteet myös yhteiskunnan tasolla, kun molemmilla vanhemmilla olisi omaa kokemusta lasten päivittäisestä hoivavastuusta?

Oli niin tai näin, niin haluaisin, että tämä pieni nyytti saisi elää yhteiskunnassa, jossa päivystykseen ei tarvitsisi jonottaa kymmeniä tunteja, päiväkotien työntekijät eivät olisi uupuneita resurssipulan puristuksessa eikä vanhusten tarvitsisi virua vaipoissa ilman mielekästä tekemistä päivätolkulla. Jotain nimittäin tarttis tehdä, jotta hoiva-alan arvostus näkyisi paremmissa työoloissa, paremmassa palkkauksessa ja ylipäänsä hoiva-alan houkuttelevuudessa. Odotan myös innolla tulevia vaaleja ja puolueiden lupauksia tällä saralla….

Mutta takaisin minun vauvakuplaani ja lattemamma-elämään. En ole ehtinyt ostaa vielä yhtään lattea mutta normikahvia kyllä kuluu. Ja vaikka olen välillä ihan palasina huonojen yöunien takia ja yöpaita on jatkuvasti puklun peitossa niin silti: hän on parasta mitä voin kuvitella.

Toivon, että jokainen vanhempi sukupuolesta riippumatta voisi kokea myös vanhemmuuden tämän puolen ainutlaatuisuuden. Koska tämä aika juuri nyt on todella erityistä.